Yrityksiä perustetaan ja niitä häviää markkinoilta samaa tahtia. Vuoden 1955 Fortune 500 –listan yrityksistä ainoastaan 71 löytyi samalta listalta viime vuonnakin.

Miksi tietyt yritykset pysyvät pystyssä pidempään kuin toiset?

Olen viime aikoina lukenut kolme kirjaa, jotka ovat mielestäni perustelleet hyvin, miksi tietyt yritykset ovat pärjänneet paremmin kuin toiset. Nämä kirjat ovat Good to Great, Blue Ocean Strategy sekä 100 Great Businesses And the Minds Behind Them.

Näistä kirjoista erityisesti kaksi asiaa jäi kirkkaasti mieleen.

1 - Vahva tarina ja missio

Yrityksen perustajalla tai johdolla on ollut kova halu muuttaa maailmaa.

Vahvan tarinan ja mission avulla saa rohkeutta toteuttaa vaikeitakin asioita, kun keskittyy nykyhetken haasteiden sijasta siihen, mihin haluaa lopulta päästä.

Yritykset panostavat tarinan kirkastamiseen ja mission viestimiseen, mutta se ei aina ole aitoa. Onko johto määrittänyt mission sen takia, että yritys menestyisi paremmin, vai sen takia, että työntekijöillä olisi yhteinen missio auttaa asiakkaita, ja menestys tulisikin tämän asiakkaille luodun lisäarvon seurauksena?

2 - Kyky muuttua tai reagoida ympäristön muutoksiin

Mielestäni tämä ominaisuus korostuu koko ajan entistä enemmän, kun liiketoimintaympäristö elää jatkuvassa muutoksessa.

Mieleeni tulee esimerkiksi Kodak, joka keksi digitaalisen kameran, mutta ei halunnut kannibalisoida omaa filmirullabisnestään digikameralla. Kodakin liiketoiminta pyörii edelleen, mutta on vain pieni osa siitä, mitä se aikaisemmin oli. Jos Kodak olisi lähtenyt aikaisemmin mukaan digitaaliseen maailmaan, se olisi paljon isompi kuin tänä päivänä konkurssiselvityksen jälkeen.

Darwin kiteytti asian napakasti:

”It is not the strongest of the species that survives, nor the most intelligent that survives. It is the one that is the most adaptable to change.”

Kommentit 0

Subscribe to Email Updates

Subscribe to Email Updates