Sain olla pari viikkoa sitten mukana Turussa hienossa Arvoa urheilusta -hankkeen Urheilujohtamisen tulevaisuus –seminaarissa. Tässä muutamia seminaarin pohjalta heränneitä ajatuksia, joita itselläni heräsi etenkin digimahdollisuuksien osalta.

 

Tapahtumien monta ulottuvuutta

Veli-Pekka Marin Uplauselta kertoi tapahtumien ja urheilun kuluttamisen muuttuneesta roolista nykypäivänä. Tapahtumasuunnittelijan täytyy ottaa huomioon se, että itse tapahtumissa käymiselle on yhä useammin entistä enemmän vaihtoehtoja. Tapahtumakokemuksesta voi nauttia itse areenan lisäksi stadionin ympärillä kisapuistoissa, tv:n kautta, digitaalisen streamin kautta tai vaikka sporttibaarissa. Markkinoinnin suunnittelijan täytyisi löytää ratkaisuja palvella kaikkia näitä eri tapahtumakuluttajia oikealla tavalla. Digikanavien avulla pystytäänkin tunnistamaan ja auttamaan urheilun kuluttajia esimerkiksi pelipaikalle matkustamisessa, tai täydentämään digitaalista tapahtumakokemusta reaaliaikaisella keskustelulla ja aktivoinneilla.

Tapahtumassa on erityisen tärkeää, että kumppaneiden brändiviestit eivät keskeytä tapahtuma- ja viihdekokemusta. Esimerkiksi Uplausen tekniikan avulla sponsori pystyy tarjoamaan stadionin mekkalan desibelimittausta maalin jälkeen, jolloin brändi nostaa tunnelmaa eikä tapa sitä keskeyttävillä mainoksilla.

 

Digitaaliset lähetysoikeudet muuttavat pelikenttää

Veli-Pekka Marin kertoi myös, että lähetysoikeudet eivät ole enää aina perinteisten kaapeli- ja televisioyhtiöiden hallussa. Uudet ketterät digiyhtiöt ovat alkaneet haastaa houkuttelevuudellaan tapahtumien lähetysoikeuksien tarjouskilpailuissa. Tästä konkreettinen esimerkki on Twitterin voittama oikeus striimata digitaalisesti NFL:n torstaipelit.

Yhtiöt voivat yhdistää voimansa, mistä toinen esimerkki on juuri julkistettu NBC:n ja Snapchatin yhteistyö Rion olympialaisten tarjoamisesta. Snapchat toimii rikkaana alustana olympialaisten viralliselle behind the scenes –sisällölle, mikä mahdollistaa aivan uudenlaisia sisältö- ja kumppanuusratkaisuja.

Tämä muutos osaltaan myös pakottaa urheilujärjestäjät nostamaan omien sosiaalisen median kanaviensa roolia, sillä tapahtumiin liityvän videokuvan ilmaisen lähettämisen mahdollisuudet omissa some-kanavissa kasvavat kokoajan. Snapchat on jo nyt maailmalla paljon käytetty alusta tuomaan esiin pelitapahtumien taustoja ja lisämateriaalia, Facebook Liven kautta kuka tahansa pystyy nykyään lähettämään kuvaa tapahtumasta livenä ja Twitterin omistama Periscope tarjoaa myös mahdollisuuden live-lähettämiseen. Nämä ovat kuluttajalle ilmaisia tapoja seurata tapahtumaa, mutta myös mainioita paikkoja tuoda esiin konseptoituja sponsoriviestejä.

 

Strateginen kumppanuussisältö

Sportacamin ja Real Madridin Pedro Duarte korosti osallistavan sisällön tärkeyttä. Urheiluseuran some-tilien seuraajia eivät niinkään kiinnosta seuran tiedotus ja uutiset, vaan nimenomaan lisäarvo ja osallistuminen aitoon keskusteluun seuran ja pelaajien kanssa. Liian suuri osa sisällöstä on vielä rutiinitiedottamista myös Euroopan isoimmissa futisliigoissa.

Esimerkkinä seura julkaisee maanantaina uutistiedotteen, ja sitten tiistaina sponsorikumppanin urheiluvarusteita myyvän viestin. Täytyisi löytää mielenkiintoisempia tapoja ansaita kuluttajien huomio. Yksi hyvä esimerkki tällaisesta on mainio Forenomin ja Jokereiden pelaajajulkistus. Tässä ei tehty erillistä julkaisua siitä, että Forenom tarjoaa pelaajille asuntoja, vaan paketoitiin tämä viesti mukaan faneja kiinnostavaan sisältöön. Video on katsottava loppuun, jolloin vasta paljastuu kuka Jokerien uusi pelaajahankinta on.

Kumppanin konkreettinen rooli olisi hyvä saada mahdollisimman luontevasti esiin urheiluseuran kanavissa. Yksi mahdollisuus on paketoida ennen peliä tapahtuva kokoonpanojulkistus osaksi kumppanisisältöä. Sponsori voi näin tarjota faneille kokoonpanot herkullisessa visuaalisessa muodossa. Kokoonpanojen julkistus nimittäin herättää faneissa aina mielenkiintoa, ja sitä jaetaan omissa verkostoissa (etenkin Twitterissä) eteenpäin. Näin pystytään lupaamaan sponsorille enemmän peittoa ja osallistavuutta kuin erillisillä myyvillä sponsorisisällöillä, jotka nähdään urheiluseuran kanavissa jopa ärsyttävänä.

 

Virtuaalitodellisuus ja eSports

Virtuaalitodellisuus mullistaa myös urheilumarkkinointia, ja kohta onkin mahdollista osallistaa faneja maailman toiselta puolelta keskelle pelikokemusta uusin keinoin. Miltä kuulostaisi mahdollisuus 360-stadionkokemukseen ja istumiseen futiksen EM-kisojen vaihtopenkillä suosikkipelaajan vieressä? Tämä on aitoa ekslusiivisuutta ja tämän mahdollistava sponsori voi luoda kuluttajalle ainutlaatuisen tunnekokemuksen.

eSports on juuri nyt lyömässä isosti läpi jalkapalloseurojen keskuudessa. Tuoreena esimerkkinä saksalainen futisseura Schalke on ostanut itselleen suositun League of Legends –joukkueen.
Tämä on ensimmäisiä isoja sopimuksia, joilla elektronisen urheilun joukkue siirtyy pelaamaan perinteisen urheiluorganisaation alle. Toisena luontevana yhteistyönä West Ham on palkannut riveihinsä Fifa-futispelin virtuoosin, joka avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia digitaalisen pelimaailman ja perinteisen jalkapallon integroitumiseen.

 

Kiitokset vielä kaikille mahtaville puhujille ja vieraille. Ensi vuonna uudestaan!

Kommentit 0

Subscribe to Email Updates

Subscribe to Email Updates