Olipa kerran kaunis Internet of Everything -maailma, jossa esineiden lisäksi myös prosessit, ihmisten kehot ja aivot sekä jo tästä maailmasta poistuneiden läheisten digitaaliset kopiot olivat kaikki osa samaa verkkoa. Ja niin kaikki elivät onnellisina loputonta elämäänsä, jossa digitaalinen ja todellinen maailma sekoittuivat yhteen.

Olisin valmis exporttaamaan koko minuuteni pilveen vaikka heti, mutta se ei - vielä - ole mahdollista. Monia siistejä Internet of Things -juttuja tapahtuu kuitenkin jo nyt. Tässä poimintani lokakuun Digitalist-tapahtuman mielenkiintoisimmista puheenvuoroista:

Connected Cars / Hans Dahlberg, Telia Company

20171310_sonera_iot_digitalist__mg_4084

Dahlberg purkaa IoT:n kolmeen eri vaiheeseen. Ensinnäkin on oltava sensori (esimerkiksi auton aukeava ovi) sekä toiseksi on säilöttävä ja analysoitava dataa. Kolmas ja tärkein vaihe on datan hyödyntäminen niin, että siitä tulee käyttäjälle aitoa arvoa vaikkapa automatisoinnin kautta.

Telia Company pyrkii olemaan vahvasti mukana IoT-kehityksessä.Telia Sense -sovelluksen tarkoitus on tehdä Teslan omistajan elämästä helpompaa erilaisilla palveluilla ja auton ohjaamiseen liittyvillä toiminnoilla. Kuljettaja saa esimerkiksi tiedon, jos joku törmää parkissa olevaan autoon. Lisäksi ajokortittoman sydäntä lämmittää yrityksen pyrkimys kehittää myös älykästä julkista liikennettä.

Telia Companyn “Holy Grail” on kuitenkin vielä laajempi digitaalinen ekosysteemi, jossa data liikkuisi sujuvasti eri palveluiden, asioiden ja prosessien välillä. Ihminen voisi olla yhteydessä auton lisäksi kotiin ja kaupunkiin. Monia toimintoja voitaisiin automatisoida, jotta elämämme olisi helpompaa.

Paulig Muki  /  Juha-Matti Raunio, TBWA

20171310_sonera_iot_digitalist__mg_4102

Raunion mukaan brändin tulisi joko a) hyödyttää tai b) viihdyttää kuluttajaa. Ensimmäisestä hyvä esimerkki on Tesla, toisesta Pauligin älykahvikuppi.

Mukin tarina alkoi jo vuonna 2013. Briiffi: miten saada “limusukupolvi” juomaan kahvia? Alunperin suunnitteilla oli kuppi, jolla voisi ladata puhelinta. Konsepti meni vaihtoon, kun lämpöenergialla ei pystynytkään lataamaan puhelinta seitsemää sekuntia pidempään. Lopullinen idea syntyi Kindlen vain vähän sähköä kuluttavan e-paperin myötä. Mukin e-paperille voi ladata puhelimesta minkä tahansa kuvan ja kaverit voivat lähettää kuvia toistensa mukeihin. Kahvinjuonti on aina ollut sosiaalinen hetki, ja nyt Paulig Muki on päivittänyt sosiaalisuuden nykyaikaan.  

Muki julkistettiin vuonna 2014, mutta lopullinen lanseeraus tapahtui vasta syksyllä 2016. Viivästys ei näytä haittaavan: myynti kuulemma rullaa ja mukien omistajat ovat iloisia. Raunio nimeää onnistumisen syiksi rohkeuden hypätä tuntemattomaan, brändilupauksen lunastamisen sekä innovaatiotarinan kertomisen aikaisessa vaiheessa.

Avatirizing humanity, Case Neofit / Ville Karkiainen, Neofit

20171310_sonera_iot_digitalist__mg_4140

Neofitin perustajat kyllästyivät täydellisesti istuvien paitojen metsästämiseen ja päättivät kehittää digitaalisen palvelun shoppailun helpottamiseksi.  Ihmisen sydän ja sielu ovat somessa ja rahat pilvessä. Lähes kaikki voidaan jo siirtää digitaaliseen maailmaan. Miksei sitä tehtäisi myös fyysiselle keholle? Pian selvisi, ettei miehistä ollut muotitalon perustajiksi, joten yrityksen suunta muuttui.

Neofit tarjoaa eri toimijoille oven digitaaliseen tuonpuoleiseen. Varsinainen tuote on skanneri, joka tekee 30 sekunnissa ihmisestä kolmiulotteisen mallin, digitaalisen kopion. Tällä hetkellä sitä hyödynnetään terveysalalla, mutta tulevaisuudessa myös esimerkiksi digitaalisen sovituskopin luomisessa ja muiden perinteisten palvelujen digitalisoinnissa. Karkiainen uskoo, että kehon digitalisointi tulee muuttamaan maailmaa. Silloin syntyy mahdollisuus uusille innovaatioille, joista emme vielä tiedä mitään.

 

Niin siitä alun utopiasta vielä. Ei se tarkemmin ajateltuna tunnukaan mitenkään mahdottomalta, kun nyt jo otetaan askeleita kohti esineiden, kehon ja palveluiden välistä digitaalista yhteyttä. I want to believe! 

Kommentit 0

Subscribe to Email Updates

Subscribe to Email Updates