Haemme Dingle Oy:lle toimitusjohtajaa

2009 tulimme tekemään yrityksen puolesta twiitit. 2011 valloitimme maailmaa applikaatioilla ja digitaalisella vuorovaikutuksella, 2014 käynnistimme asiakkaillemme bränditoimituksia. Tänään johdamme datalla Suomen parasta sisältömarkkinointia. Haluamme johtajan.

Kun teknologia tuli mukaan elämysbisnekseen

Teknologian rooli uusien innovaatioiden mahdollistajana on merkittävä. Viimeisten vuosikymmenten aikana tapamme viettää vapaa-aikaa on käytännössä mullistunut täysin; olohuoneistamme on tullut viihdekeskuksia, automme ovat turvallisempia kuin koskaan ennen sekä matkustamisesta on tullut elämyksellisempää, koska meillä on enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia käytettävänä.  

LIVEBLOGI: Digia Digitalist Commerce Forum 2017

Mikä tapahtuu Digitalistissa, ei jää sinne! Pidän siitä huolen parhaani mukaan. Tervetuloa siis seuraamaan vuoden ensimmäistä Digitalistia tämän liveblogin kautta.

Yrityskulttuurista työnantajabrändäykseen

Marraskuussa julkaistun työnantajabrändilanseerauksen myötä päätimme kartoittaa, millä tasolla yrityksissä on määritetty muun muassa yrityskulttuuria ja työnantajalupausta sekä miten näitä ilmennetään viestinnässä. Loimme yritysten viestintä-, markkinointi- ja HR-osaajille pienimuotoisen kyselyn, jolla lähdimme selvittämään näiden tasoa. Mielenkiintoisena johtopäätösenä kyselystä selvisi esimerkiksi, että niissä yrityksissä joissa yrityskulttuuri on määritelty, kannustetaan...

Data ohjaa tulevaisuuden verkkosuunnittelua

Laiteresponsiivisuudesta on viime vuosien ansiosta tullut meille tuttua kauraa. Nykypäivänä oletusarvo on, että laitteesta tai näytön koosta riippumatta, verkkosivun täytyy näyttää hyvältä ja toimia moitteettomasti. Kun käyttäjäpolku on looginen, ja sivun selaaminen luonnistuu sujuvasti niin mobiililla, tabletilla kuin pöytäkoneellakin, ollaan jo pitkällä käyttäjäystävällisen suunnittelun maailmassa.

Aivo-orgasmeilla eroon stressistä - Haastattelussa Whitewinterwhispers (+5 minuutin ASMR-demo)

 

ASMR (Autonomous Sensory Meridian Response) tarkoittaa erilaisia kihelmöiviä tuntemuksia, joita esimerkiksi kuiskuttelun kuuntelu aiheuttaa kehossa. ASMR-videoista on syntynyt YouTube-ilmiö, jossa ASMR-artistit pyrkivät tuottamaan katselijoille näitä tuntemuksia. Saimme haastateltavaksi fanittamamme alan pioneerin, Whitewinterwhispers-nimellä videoita tekevän Matilda Koiviston.  

Tulevaisuuden lead agencya johtaa analyytikko

Kirjoitin MTL:n blogiin tulevaisuuden Lead Agencysta. Olen totaalin jäävi ymmärtämään menneen ajan lead agencya. En ole koskaan ollut sellaisessa töissä tai asiakkaana.

Dingle uudistaa johtoaan

Dingle on nimittänyt kaksi johtajaa ylläpitämään ja vauhdittamaan kasvua.

Arkisto

Katso kaikki

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje

KOMMENTIT

1