Dinglen Taneli Lahtinen, 21, ja Veera Hevosmaa, 22, saavuttivat kultasijan Young Lions Finland -kilpailun Cyber-kategoriassa. Kesäkuussa luovien nuortemme suuntana on Cannesin ja sen kansainväliset kilpailuareenat, joilla kisa alle 30-vuotiaiden markkinoinnin ammattilaisten kesken jatkuu. Näin he kertovat voitostaan ja ensimmäisen sijan saavuttaneesta Paikassa Suomi -työstään:

Olemme molemmat tuoreita kasvoja markkinointiviestinnän alalla. Päällimmäinen syy lähteä kisaan oli halu näyttää kyntemme alan ammattilaisten joukossa ja tilaisuus saada hyvä lisä portfolioon. Tärkeintä meille oli luoda työ, johon voimme ylpeinä kirjoittaa nimemme.

Shortlistaus tuli iloisena yllätyksenä ja juhlimme jo sitä suurena saavutuksena. Ensimmäinen sija veti jalat täysin veteliksi. Ensikertalaisena ajatus voitosta oli tuntunut hyvin kaukaiselta. Pari kertaa toki haaveilimme siitä, kuinka mahtavaa olisi napata kultamitali, mutta voitonjanosta huolimatta pyrimme pitämään jalat maassa. Tiesimme, että taso on kova, ennen kuin edes näimme muita töitä.

Nyt kun voitosta on jo useampi päivä, olemme pohtineet mitkä seikat auttoivat meidät kultasijalle, ja mitä opimme Cannesia varten:


3 asiaa, joissa onnistuimme:

  1. Selkeä ja yksinkertainen päämäärä. Päätimme jo ennen kilpailua, että tavoitteemme on palauttaa kilpailutyö, jota aidosti rakastamme. Etsimme ensisijaisesti tunnetta, ja sen jälkeen vasta mietimme käytännön asioita ja varsinaista kampanjaa.
  2. Perfect matchmaking. Olemme tutustuneet opintojen kautta, eli tunnemme toistemme työskentelytavat ja ajatusmaailmat. Molemmilla on laaja kokemus erilaisista suunnitteluprosesseista ja ongelmanratkaisukeinoista. Lisäksi toinen meistä on visuaalisesti lahjakas, ja toinen puolestaan kielellisesti painottunut. Löysimme nopeasti rytmin työskentelyyn.
  3. Twistin lisääminen työhön. Halusimme tehdä jotain, mitä ei ole ennen tehty. Hyvässä muistissa meillä oli edelleen North Dakotan mielenosoitus, jossa sijaintitietoja muuttamalla ilmaistiin solidaarisuutta öljylinjaa protestoivia kohtaan. Tietoisuus tapahtumista levisi paikkatägien avulla nopeasti, ja moni Suomessakin ihmetteli, mitä Facebook-kaveri tekee North Dakotassa. Muun muassa tästä syystä koimme, että geotägäyksessä piilee potentiaali, jota ei ole vielä osattu markkinoinnissa hyödyntää.

3 asiaa, joita on vielä varaa kehittää:

  1. Insightin hiominen. Tästä saimme tuomaristoltakin palautetta. Lisäsimme esitysmateriaaliin paljon asioita kirjoittamisen yhteydessä, ja monta asiaa olisi ollut mahdollista ilmaista suoraviivaisemmin. Cannesissa keskitymme siihen, että kampanjan rakenne on hyvin tiivistettynä molempien mielissä, ja vasta sitten siirrymme eteenpäin työvaiheissa.
  2. Eroon epäilyksestä. Epäröimme pitkään parin idean välillä ennen kuin lähdimme työstämään Paikassa Suomi -kampanjaa eteenpäin. Omaan vaistoon luottaminen on aikarajallisessa kilpailussa tärkeää, ja usein ensimmäinen reaktio on oikeassa.
  3. Prosessien selkeyttäminen ja ajankäyttö. Jälkiviisaana olisi ehdottomasti kannattanut tehdä viikonlopulle aikataulu ja suunnitella, paljonko aikaa millekin työvaiheelle voi varata. Näin turha kellon vilkuilu jää pois, ja työ etenee jouhevasti.

Näiden mietteiden myötä alkaa tiukka treeni kohti Cannesia. Onneksi valmennusapua tulee niin YLF:n, kuin Dinglenkin kautta, ja valmiudet kansainvälisille areenoille ehtivät kasvaa kuukaudessa vielä roimasti.

Tsekkaa kilpailutyömme:

Paikassa Suomi.png

Kommentit 0

Subscribe to Email Updates