Uutistuotanto uhkaa robotisoitua. Journalismi keskittyy jalostamaan syviä ja hitaita artikkeleita. Toimittaja Hanna Nikkanen povaa, että maisterien kysyntä journalismin kentällä kasvaa, kun tarvitaan asiantuntijuutta ja kokonaisuuksien hallintaa. Silti samaan aikaan, tai juuri edellä mainituista syistä sosiaalisen median maksuttomat, nopeat tekstit alkavat hallita ihmisten päivittäisiä lukemistoja. Somesisällöntuottajan ammatissa kokonaisuuksien hallinta, yksityiskohdat, asiantuntijuus ja luovuus lyövät kättä jotta läiske käy. 

Kun tiedon/totuuden/faktojen/informaation/you name it jälkeisellä aikakaudella valeita viljellään, kokemusasiantuntijuus kukkii ja toisaalta palturista jäädään nopeasi nalkkiin, alkaa olla väliä sillä, kuka tekstiä tekee ja millaisella briiffillä.

Todellisen post fact -maailman ytimessä Michelle Obama kommentoi perheensä kohtaamaa loanheittoa: ”When they go low, we go high”. Perinteisessä uutis- ja joukkotiedotusmaailmassa on tavattu noudattaa hyvää journalistista tapaa itsesääntelyn ja journalistin ohjeiden avulla. Ammattimaisen sisällöntuottajan soisi yhtälailla sitoutuvan noudattamaan jonkinlaista somaa sometapaa; menevän aina yläkautta puolustaen rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta, varmoja faktoja ja luovaa, oikeakileistä tekstiä. Ei ole mitään syytä, miksi nykyaikainen julkinen sana vaatisi itseltään jotenkin vähemmän kuin se entinen. On toki monin tavoin eri asia pyrkiä journalistiseen objektiivisuuteen kuin puhua kaupallisen toimijan äänellä, mutta miksei molempia voisi tehdä tietoisesti ja hyvin?

Voiko totuudellinen ja laadukas sisältö sitten säilyttää keveytensä? Tietenkin voi, sillä siitä someteksteissä on kyse. Juuri muotonsa vuoksi ne pian muodostanevatkin* mainosten kanssa suurimman kiireisessä arjessa lukemamme merkkimäärän. Keveyden luominen on uutistoimittajan ja sosiaalisen kirjoittajan välinen luonne-ero. Mielikuvitus ja tilannetaju ovat elementtejä, joita ei voi robotisoida.

Ennakkosensuroimattomassa somessa on monenlaisia vastuita: on julkaisualustojen vastuu näkyvyyden jakamisesta ja brändin vastuu kuluttajille; sisällöntuottaja on vastuussa sekä brändille että kuluttajille, ja sitten on kuluttajan vastuu klikata ja skipata mielivaltaisesti mieleisensä sisällöt. Yhteistyössä Facebookin kanssa lukija rakentaa itselleen filtterikuplaa, joka ruokkii itseään valinta valinnalta. Tämän kuplan puhkaiseminen lienee mahdotonta, mutta päästyään osaksi sitä voi päättä, haluaako vahvistaa sitä vai haurastuttaa.

Sen sijaan, että jatkaisi samanmielisen kotelon kehräämistä yksilön ympärille, voi valita ottaa riskin ja tarjota jotain umpion ulkopuolelta. Syntyy ehkä konflikti, mutta jos sisältö on huolella suunniteltu, puhujan ydinviesti kirkastuu ja imago selkeytyy. Kun viestitään somelle tyypillisellä viihteellisellä ja nopeasti omaksuttavalla otteella, vältetään saarnaajan leima ja avarretaan maailmaa.

Informaation jälkeinen aikakausi tarkoittaa myös digitalisaation jälkeistä aikaa, jossa datan keruu onnistuu ja tietoa on: voimme moikata yksilöä ketterän pikkudatan perusteella tai johtaa päätelmiä käytöksestään ja tutustua kunnolla. Ja kun ollaan tällä tavalla sinut, on ihan asiallista miettiä, voiko selkä suorana ja silmiin katsoen kertoa sanottavansa. Some on herkullisimmillaan silloin, kun resursseja laitetaan ilmiöiden haisteluun ja osallistutaan merkityksellisiin keskusteluihin.

Jotta hyvää sisältöä ja harkittua moderointia voidaan tehdä, on uhrattava aikaa suunnitteluun; on paneuduttava ajatuksella siihen, kenen äänellä puhutaan sekä niihin, ketkä ovat kuulolla. Seuraajat ovat ansaittua pääomaa, jonka lojaliteettia tulee vaalia. Tarjotaan heille kuplien sijaan laadukasta ja kuplivaa.

*Perustuu kirjoittajan omaan kokemusasiantuntijuuteen syksyisinä, deadlinejen täyteisinä viikkoina. 

Kommentit 0

Subscribe to Email Updates