Kun tilanne on ollut stabiili riittävän kauan, olemasaolevat rakenteet vahvistuvat, jäykistyvät tai kalkkiutuvat. Luonnossa tämä ilmiö on hyvin havaittavissa. Vain vanhat puut ovat ehtineet kasvattaa juuret jotka kestävät vahvimmatkin myrskyt. Vain kauan paikallaan pysynyt rantakivi on niin sementoitunut hiekkaan, että syysmyrsky ei sitä liikauta.

Kommunikaatio palaa

Liiketoiminnassa tämä on yhtä havaittavaa, mutta silti usein piilossa. Näemme metsän puilta, mutta emme puita ja metsää. Monessa toiminnossa olemme rakenteiden uhreja huomaamattamme, emmekä harkitsekaan muita vaihtoehtoja.

Kommunikaatio on yksi toiminto, jonka rakenteet huojuvat ja heiluvat juuri nyt. Liiketoiminnassa valta on ollut viestintäosastoilla ja johdolla. Uudistajat kannustavat koko organisaatiota viestimään. Toiset vannovat brändin, toiset digitaalisuuden, kolmannet automaation nimiin. Uusia ismejä syntyy kuin sieniä sateella, ja haastavaa on nähdä miten ismit muovaavat kokonaisuutta.

Uudista ja eheyttä, tuhoa ja tapa

Sain Dinglen Jussi Ylävaaralta joululahjaksi The Content Trap -kirjan. Kirjan alun kuvaus Yellowstonen kansallispuiston metsäpaloista vuonna 1988 liittyy paitsi syvästi paitsi median silloiseen murrokseen (CNN löi läpi samoihin aikoihin, ja juuri Tom Brokaw toi Yellowstonen tapahtumat suuren yleisön arvioitaviksi), myös johtamiseen ja kommunikaatioon.

Yellowstonen ydinsisältö metsä, oli vaarassa. Ratkaisumalleja oli monia. Niistä kiisteltiin ja jokaiselta löytyi juuri oikea vastaus väliltä ”Annetaan palaa” ja ”Sammutetaan kaikin voimin”. Myös tulen vaikutuksista käytiin debattia: se joko ”uudistaa ja eheyttää” tai ”tuhoaa kansallisaarteen”.

Lopulta, kun tuli ehtyi, Yellowstonen alueen kävijämäärät kasvoivat, ja esiin tuli vuosisatoja piilossa ollutta kasvillisuutta. Toisaalta savupilvet levisivät Teksasiin ja Itärannikolle asti, ja ilmakehään pääsi hurjia määriä rikkiä, pienhiukkasia ja hiilidioksidia. Eläimiä kuoli. Tuli uudisti ja eheytti, mutta myös tuhosi ja tappoi.

Dingle Digitalist Communications Forum

Dinglen Digitalist Communications Forumissa kuulemme lähes 500 vuotta vanhan Berettan ja kaksi vuotta vanhan Zadaan maailmanvalloituksesta. Välissä saamme nauttia muiden fiksujen ihmisten näkemyksistä siihen, miten he näkevät liiketoimintansa tulevaisuuden. Yhteistä näille tarinoille on kommunikaatio ja sen tärkeys.

Minkä olemassa olevista rakenteista pitää antaa palaa, ja mitkä taas ovat säilyttämisen arvoisia? Pysy kuulolla.

Ilmoittaudu striimiin

Kommentit 0

Subscribe to Email Updates