Elämme jännittäviä aikoja. Ensimmäistä kertaa syntynsä jälkeen Facebookin käyttö on vähentynyt ja sen käyttäjämäärän kasvu hidastunut. Käytännössä tämä tarkoittaa, että palvelun parissa käytetään noin 50 miljoonaa tuntia vähemmän aikaa joka päivä. Luvut ovat hurjia, ja tämä poikkeuksellinen kehitys viittaa siihen, että taustalla on menossa paljon suurempi trendi kuin vain kyllästyminen yhteen alustaan.

Miksi käyttäjät eivät siis halua enää viettää aikaa Facebookissa? 

Kiiltokuvat eivät enää kiinnosta

Viimeiset kymmenen vuotta somekäyttäjät ovat saaneet selata päivittäin kuvia ja päivityksiä, jotka luovat idyllistä, ja toisinaan jopa täydellistä kuvaa heidän seuraamistaan henkilöistä ja brändeistä. Enää tällainen sisältö ei kuitenkaan kiinnosta. Ympärillämme vellovasta keskustelusta voi selkeästi huomata, että käyttäjät ovat alkaneet pohtia, onko heidän selaamansa sisältö enää siihen käytetyn ajan arvoista. Moni on herännyt siihen, että täydellistä kuvaa maalailevat sisällöt aiheuttavat pahaa oloa ja kateutta. Siksi seurattavien määrää ja kaverilistaa karsitaan, ja turhat postaukset sekä mainokset piilotetaan aikajanoilta.

Aitous on pinnalla oleva trendi, ja nyt saa – ja jopa pitää – tuoda epätäydellisyyden elementit mukaan paitsi omaan, myös brändin viestintään ja keskusteluun sen sidosryhmien kanssa.

Somekanavat mukautuvat käyttäjien tahtoon

Facebook on selkeästi tullut samaan lopputulemaan siitä, etteivät tietynlaiset sisällöt enää kiinnosta käyttäjiä, eikä niitä haluta nähdä uutisvirrassa. Tästä viestii myös vuoden alussa julkaistu algoritmiuudistus. Sen kautta yritysten tuottamien sisältöjen määrä käyttäjien uutisvirrassa vähenee, ja lisätilan valtaavat kavereiden julkaisut sekä mainostettu sisältö. Tämä on kuitenkin todennäköisesti vasta alkua. Facebook ja muut somekanavat joutuvat lähitulevaisuudessa miettimään palvelunsa roolia ihmisten elämässä hyvin fundamentaalisella tasolla ja vastaamaan itse kysymykseen: ”mitä arvoa me nykyisessä ilmapiirissä tuotamme käyttäjillemme?”.

Esimerkiksi Pinterest on uudistanut metriikoita, joilla he mittaavat palvelunsa menestystä: sen sijaan että he laskisivat paljonko aikaa ihminen viettää heidän sivuillaan, he mittaavat kuinka laadukasta aikaa heidän käyttäjänsä viettävät palvelun parissa. Esimerkiksi yksi Pinterestin mitta-asteikoista on laskea, kuinka kauan käyttäjällä kestää siirtyä selaamisesta klikkaukseen. Mitä vähemmän aikaa käyttäjällä kuluu varsinaiseen toimintaan, sitä onnistuneempana he pitävät palveluaan.

Mitä brändisi voi tehdä pysyäkseen mukana muutoksessa?

Vaikka yrityksesi löytyykin sosiaalisen median kanavista, ei pelkkä läsnäolo ja kivat julkaisut ole enää riittäviä. Sosiaalisen median strategia, jota olet hyödyntänyt viimeisten vuosien aikana, ei ole enää riittävän mielenkiintoinen.

Mikä siis neuvoksi?

Nykyään lähes kaikki digiympäristössä tapahtuva toiminta mahdollistaa interaktiot ja digitaalisuus itsessään on valtavirtaa alalla kuin alalla. Siksi aivan ensimmäinen kysymys on, onko brändimme digiympäristö sosiaalinen? Kykenemmekö siellä aitoon dialogiin sidosryhmiemme kanssa? Vai onko käynyt niin, että tuotamme lisämateriaalia siihen höttösisältöjen pinoon, johon käyttäjät reagoivat nykyään negatiivisesti.

Aidon dialogin mahdollistaminen on ensimmäinen askel oikealla tiellä.

Valmista brändisi aitouden aikakauteen ja ota meihin yhteyttä, niin autamme yritystäsi teille oikean strategian rakentamisessa.

Blogi pohjautuu vierailuuni Ylen aamu-tv:ssä 7.3.2018, jossa keskustelimme siitä miten ihmisten käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa on muuttunut. Katso haastattelu tästä:

Tomi-Hilvo-sosiaalinen-media-aamutv

Kiinnostuitko?

Kerromme mielellämme lisää.

Subscribe to Email Updates