Moni yritys on saanut aikaan räjähdysmäistä kasvua uusilla bisnesmalleilla. Ne ovat määrittäneet ansaintaympäristönsä uudella tavalla syventymällä siihen, miten ja milloin asiakkaat hyötyvät tuotteiden ja palveluiden käytöstä.

Uusia ansaintaympäristöjä voi olla esimerkiksi palvelun kehittäminen tuotteiden ympärille tai lainaaminen ja vuokraaminen ostamisen sijaan.

Vuokraamisessa perusajatus on se, että omistaminen on kallista ja tiettyjä tuotteita on järkevämpi vuokrata kuin ostaa omaksi. Asia ei ole mikään uusi juttu. Esimerkiksi autovuokraamoja on ollut olemassa jo pitkään ja ennen sitä vuokrattiin hevosia. Auto alalla parhaat katteet saadaan kuitenkin leasing- autoista. Sama kuin leasing-puolella, on myös yleisesti palveluliiketoiminnassa yleisesti paremmat katteet. Sen takiahan Cargotec ja KONE ovat kasvattamassa huoltobisneksiään. Tämä bisnes tuo myös enemmän ennustettavuutta ja varmuutta liiketoiminnan sykleihin.

Laajentamalla näkökulmaa asiakkaan maailman haasteisiin ja tuotteiden käyttöön, avautuu tarkempi kuva ansaintaympäristöstä ja sen mahdollisuuksista.

Liiketoimintamallit siirtyvät omistamisesta vuokraamiseen

Spotify ja Netflix ovat oivallisia esimerkkejä siitä, miten pienissäkin investoinneissa bisnesmalli siirtyy omistamisesta vuokraamiseen. Miksi maksaa 20€ yhdestä DVD-leffasta, jonka katsoo kerran tai kaksi kotona, kun pienemmällä rahalla voit katsoa niin paljon elokuvia kun jaksat – ja vieläpä kaikilla laitteilla.

Digitalisaation myötä ohjelmistoalalla on nähty samoja muutoksia. Miksi tehdä isompia investointeja, kun voi maksaa ”Pay-as-you-go” mallilla. Saas-ohjelmiston käyttöönotto on helppoa ja ratkaisu skaalautuu ylöspäin erittäin kätevästi.

Ei pelkästään digitaalisella puolella

Vaatteita ja lisätarvikkeita voi lainata. Erityisesti investoinnit arvoesineisiin, kuten kelloihin tai merkkilaukkuihin ovat mahdollista kiertää monien eri vuokrauspalveluiden kautta. Eräs ystäväni Väli-Amerikassa vuokraa taidetta yrityksille, jotka haluavat ylläpitää hienostunutta mainetta ja mielikuvaa omistamatta taideteoksia itse.

Syvempi ymmärrys asiakkaista on avain menestykseen

Uudenlaiset liiketoimintamallit syntyvät syvästä asiakasymmärryksestä, siitä, miten asiakkaat hyötyvät tuotteista tai palveluista. Tuotteen arvo syntyy vasta asiakkaan käytöstä.
Tuotantokeskeisyydestä siirtyminen palvelukeskeisyyteen vaatii syvempää ymmärrystä asiakkaista. Tämä on mahdollista mm. kehittämällä laajempaa yhteistyötä asiakaskunnan kanssa.

Uusia bisnesmalleja tulee jatkossakin ja toivon, että suuretkin yritykset yrittäjämäisesti lähtevät kokeilemaan uutta. Esimerkkiä näyttävät kasvunälkäiset yritykset kuten Google ja Amazon, jotka tutkivat, tunnistavat ja luovat jatkuvasti uutta oman ydinliiketoimintansa ulkopuolella.

Subscribe to Email Updates