Ennustaminen on kivaa. Mukavinta se on siksi, että jopa 50 prosentin todennäköisyydellä on oikeassa. Toinen vaihtoehto kun on olla väärässä.

Noin vuosi sitten löin julkisesti vetoa Twitterissä merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajan tunnetun, mutta myös kapellimestarina, säveltäjänä, pasunistina ja professorina itsensä elättäneen Atso Almilan kanssa siitä, tuleeko asiakaskokemukset verkossa muuttumaan vuoden 2014 aikana parempaan.

Nyt muistelen väittäneeni, että yritykset ja organisaatiot alkavat palvella kuluttajia vuoden 2014 aikana niissä digitaalisissa kanavissa, joissa asiakkaat palvelua kaipaavat, ja sen myötä asiakaskokemukset yleisesti paranevat. Atso suhtautui asiaan hieman skeptisemmin.

Valitettavasti kyseinen Twitter-keskustelu on jo niin vanha (1v.!!), ettei siihen enää päässyt käsiksi. Vähän huono asiakaskokemus.

Ulkopuoliseksi tuomariksi pestattu Jutta päättäköön kumpi vedon lopulta voittaa, mutta omiin kokemuksiini perustaen uskon olleeni oikeassa. Kuluneen vuoden aikana olen pyrkinyt hoitamaan asiani etupäässä sosiaalisen median kanavia hyödyntäen. Usein ne ovat myös hoituneet.

Käytännössä kaikki matkapuhelin- ja internetliittymäasiani hoidan suoraan Twitterissä (kiitos operaattorit resursoinnista!). Olen saanut palvelua niin lentoyhtiöiltä kuin matkatoimistoilta. Kysellyt tyhmiä ja vähemmän tyhmiä eri organisaatioilta ihan vaan testaillakseni ja toivonut puuttuvia tuotteita päivittäistavarakauppaan.

— Jussi Ylävaara (@jussiylavaara) August 13, 2014

Maalissa ei varmasti vielä olla, mutta nyt kysyvälle jo vastataan.

Vuodesta 2015 ennustan vaikuttamisen vuotta. Uskon, että tulevana vuonna yhä useammat yhteiskunnallisesti merkittävät henkilöt osallistuvat keskusteluihin julkisesti mm. Twitterissä. Samalla väkimäärä samaisessa palvelussa kasvaa ja debatteja käydään nykyistä enemmän suoraan rivikansalaisten ja vaikkapa poliitikkojen välillä. Molempien mahdollisuus vaikuttamiseen paranee, kun keskusteluyhteys on suora.

Lupaan #muuten, että 2015 Eduskuntavaaleissa äänestän ainoastaan sellaista ehdokasta, joka on tavoitettavissani Twitterissä.

Myös yritysjohtajat ja asiantuntijat aktivoituvat. Johtajat näkevät, että sosiaalinen media tarjoaa kanavan saada oma viesti julki muuntelemattomana, ilman medioiden tulkintaa. Tästä muun muassa Finnairin toimitusjohtajalla Pekka Vauramolla lienee hyviä kokemuksia.

Asiantuntijat puolestaan näkevät, että oman verkoston luominen ja yleisön kerääminen voi olla pääsylippu suuremmille areenoille. Tai uralla eteenpäin.

Keskustelun määrä kasvaa varmasti. Katsotaan vuoden päästä, olinko oikeassa.

Jussi Ylävaara

ps. Internet-liittymän minulle Twitterissä ensimmäisenä myi Sonera. Kävi kuitenkin niin, ettei 4G kotonani toiminut aivan luvatunlaisesti, joten lopulliset kaupat tein DNA:n kanssa. Molemmilla palvelu oli kuitenkin aivan ensiluokkaista.

Subscribe to Email Updates