Dinglen toimitusjohtaja Juho Jokinen kirjoitti viime viikolla blogin otsikolla Dynaaminen mediaostaminen tulee. Juho liputti mediabudjetin jakamista vain tarkoituksen mukaan (esim. huomio, löydettävyys, ostoon ohjaus ja mielikuva), jolloin mediavalinnat ratkaistaan dynaamisesti kunkin hetken, kohderyhmän ja sisällön perusteella, eikä kanavaperusteisesti.

 

Dynaamisen mediaostamisen mallissa perinteinen media ei tunnu kovin vahvalta vaihtoehdolta, joten ajattelin antaa puheenvuoron myös telkkarin väelle. Soitin MTV:n verkkojohtaja Henrik Laineelle, jonka tunnen yli kymmenen vuoden takaa ja kysyin miten Maikkari on mukana dynaamisen mediaostamisen kehityksessä?

 

Henkka kertoi, että digimainonnan osalta ollaan jo varsin pitkällä ja liikkuvan kuvan osalta menossa eteenpäin. Katsomo-palvelu toimii pilottialustana, jonka kautta dynaamista ostamista tuodaan tv-maailmaan.

 

Digin ja liikkuvan kuva ero?

 

Kun Katsomo tulee “isolle ruudulle”, esimerkiksi Smart TV:n ja Apple TV:n kautta (joko suoratoistona tai kirjastona), siihen tullaan sijoittamaan dynaamista videomainontaa. Toinen vauhdittava tekijä on operaattoreiden palvelut, kuten Elisa viihde. Kun kuluttaja tallentaa Maikkarin sisältöä, niin siihen ympäristöön voidaan tuoda mukaan dynaamista mainossisältöä. Tästä toki neuvotellaan vielä operaattoreiden kanssa.

 

Kyselin myös, milloin telkkaria voi buukata digin tapaan nopeasti ja suoraan ilman välikäsiä? Parhaimmillaan siis luottokortti (jossa on riittävästi katetta) esiin, varauskalenteri auki, materiaalit hyväksyntään ja Voilà, kamppis on buukattu.

 

Henrik Laine kertoi, että analoginen TV seuraa digiä viiveellä, ja myös tässä tapauksessa Katsomo toimii pilottina. Mobiili ja tabletti saadaan mukaan helpommin ja siitä lähdetään liikkeelle. Kohderyhmien valinta, sekä alueellinen ja ohjelmakohtainen kohdentaminen toimii tietysti jo nyt perinteisen TV:n puolella, mutta monissa uudistuksissa markkinan koko Suomessa on rajoittava tekijä, kun investoinnit pitäisi saada kannattavaksi myös pienellä markkina-alueella.

 

Dynaamisen mediamainonnan tärkeys on siis tunnistettu kaikissa medioissa ja kehitystä tapahtuu. Vaikka itse elän ja hengitän digitaalisuutta, niin minun sydämessäni perinteisellä medialla on vielä pitkään oma paikkansa. Esimerkiksi urheilulähetyksen katsominen livenä telkkarin isolta ruudulta (kohta 4K kuvana) kavereiden kanssa on kokemus joka kestää vertailun muihin mediamuotoihin vielä pitkään. Kun tähän liittyy vielä some-kanavien interaktiivinen käyttö, jossa fiiliksiä jaetaan matsin aikana ja mainonta on dynaamisesti kohdennettua, niin paketti toimii.

 

Kaino toiveeni on, että markkinointipäättäjät tutkivat aktiivisesti uusia mahdollisuuksia ja kyseenalaistavat vanhat toimintatavat. Kun tätä ajattelutapaa vaaditaan nykyisin kaikessa tekemisessä, niin ei ole yhtään syytä miksi näin ei toimittaisi myös mediavalintoja mietittäessä.

 

Subscribe to Email Updates