Vertaan usein nykyaikaista medianostajaa investointipankkien analyytikoihin. Aion käyttää tätä vertausta myös tässä, kun perustelen miksi mediabudjetti ei saa olla sidottu mediatalojen vuosisopimuksiin.

 

Investointipankkiiri suunnittelee sijoitusstrategian, jonka mukaan hän allokoi varoja erilaisiin kohteisiin. Kun varat on sijoitettu strategian mukaisesti, alkaa pankkiirimme seuraamaan mitä markkinoilla ja maailmalla tapahtuu. Varat pysyvät paikallaan niin kauan, kuin olosuhteet pysyvät suunnilleen odotusten mukaisina. Jos olosuhteet muuttuvat, niin strategiaa tarkastellaan uudelleen ja tarvittaessa koko salkun allokaatio vedetään uusiksi.

 

Markkinointijohtajan ensi vuoden mediasuunnittelu on hyvin lähellä pankkiriin sijoitusstrategiaa. Siinäkin varat allokoidaan erilaisiin kohteisiin tavoitteiden ja tulevaisuuden näkymien perusteella. Markkinoinnissa on kuitenkin se iso ero, että leijonaosa varoista sidotaan kiinni mediatalojen vuosisopimuksiin. Ja siellä ne varat pysyvät koko vuoden, tapahtui markkinassa mitä tahansa.

 

Kokolailla järkempi strategia on ottaa mallia ystävistämme pankkiireista ja tehdä vuosisuunnitelma ilman sitoutumista. Tällöin valta vuosisuunnitelman seuraamisesta tai siitä poikkeamisesta annetaan omalle mediasuunnittelijalle. Tämä tekee päätöksen pysyä tai poiketa perustuen kunkin markkinointilähdön sisältöön, analyysiin sisällölle parhaista kanavista, median hintaan sekä viime aikoina saavutetuihin tuloksiin.

 

Tulosten tarkastelu ja niistä oppiminen muuttuu vuoden syklistä jatkuvaksi ja mediapäätökset tehdään yhdessä sisältösuunnittelun kanssa. Vuoden aikana nouseviin ilmiöihin pystytään reagoimaan, kun budjetin allokaatio on kelluvaa. Tulokset myynnissä ovat takuulla isommat, kuin mediatalon vuosisopimuksen alennusprosentti.

Subscribe to Email Updates